Iltarusko
Oulujärvellä
vm. 1895
Omistaja Heikki
Hortling
M/s Kajaani IV Telakan rannassa.
Kajaani IV:n varhaisvaiheet ovat aukollisia ja tietojen saanti
vaatisi perusteellisempia tutkimuksia kuin tässä on mahdollista. Se kuitenkin
tiedetään, että laivaa on käytetty aikaisemmin Oulujärvellä hinaajana. Kajaani
IV on tällä hetkellä Oulujärven selvästi vanhin ”wanha
rouva”. Se on kooltaan 17 metriä pitkä ja noin 5-6 metriä leveä.
Aluksen voimanlähteenä on 40 hevosvoiman Wickström, joka antaa laivalle
vakaan ja arvokkaan matkavauhdin kuten Oulujärven laivaston nestorille
kuuluukin. Toimitusjohtaja Heikki Hortlingin tietojen
mukaan aluksesta käytettiin aikaisemmin nimeä Lunkentus,
mutta sen 1960-luvun alkupuolella ostanut arkkitehti Esko Laitinen nimitti
laivan Kajaani IV:ksi. Laitinen oli puolestaan ostanut aluksen Jori Pesoselta,
joka oli 1960-luvun alussa muuttanut sen dieselkäyttöiseksi.
Kajaani
IV:n jykevä ankkuri
Laitinen myi Kajaani IV:n puolestaan 1993 Heikki Hortlingille, joka teki siinä vuonna 1994 perusteellisen
remontin, mm. pohja kunnostettiin ja sisätilojen lahot puuosat uusittiin.
Kajaani IV:een rakennettiin myös sauna ja lämmitysjärjestelmä. Tällä hetkellä
laiva on varsin hyvässä kunnossa ja näyttää virkeänä mallia nuoremmilleen.
Lähteet: Heikki Hortlingin
10.1.1999, Allan Sointamon 9.1.1999 ja Matti
Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.
vm. 1901
Omistaja
Pauli Tirkkonen
M/s
Kunto Ärjänselällä
M/s Kunto on Oulujärven toiseksi vanhin liikenteessä oleva alus. Sen
varhaisvaiheet ovat hieman hämärän peitossa, mutta se kuitenkin tiedetään, että
Oulujoen Uittoyhdistys osti aluksen vuonna 1933, mistä lähtien se toimi
hinaajana Oulujärvellä. Kun Kunnon kunto rapistui, sitä käytettiin uittoyhtiön
asuntolaivana ns. rannankeruussa, jossa kerättiin Oulujärven rannoille tuulten
mukana ajautuneita irtopuita.
Kunto
odottaa talven tuloa.
Laiva siirtyi yksityiskäyttöön vuonna 1983, jolloin Pauli Tirkkonen
hankki laivan omistukseensa. Hän oli aikaisemmin työskennellyt uittoyhtiön
telakalla, joten hän tunsi Oulujärven hinaajat ja niiden koneet kuin omat
taskunsa. Ammattimiehen ottein Pauli Tirkkonen kunnosti Kunnon ja on käyttänyt
sitä remontin jälkeen kesäisin huvialuksena Oulujärvellä. Aluksessa on 136
hevosvoiman Kontio-niminen dieselkone. Laiva on rekisteröity kahdeksalle
hengelle. Talvisin Kuntoa säilytetään muiden Oulujärven vanhojen ladyjen tavoin
Telakanrannassa.
Lähteet: Pauli Tirkkosen 9.1.1999,
Timo Rantasen 25.4.2006 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.
vm. 1910
Omistaja Timo Rantanen
Mirkku lähdössä lavetilla kohti
Oulujärveä.
Kuva Timo Rantanen.
Uusin
tulokas Oulujärven vanhojen laivojen säädyssä on Kajaanin Purjehtijoiden
pitkäaikaisen puheenjohtajan Timo Rantasen syystalvella 2005 hankkima Tähti,
joka on valmistunut vuonna 1910 Chrictonin Ohtan telakalla. Se on alun perin tsaarin armeijalle
Pietarissa rakennettu miinanlaskija, jonka nimenä oli Desjatyj
(Kymmenes). Siinä oli tuossa vaiheessa vielä petrolimoottori.
Aluksen
pituus on 14,7 metriä, leveys 3,7 metriä ja syväys 1,70 metriä. Nykyisin siinä
on voimanlähteenä 15 vuotta sitten asennettu 100 hevosvoiman
Wickström-moottori.
Tähdin
vaiheet ovat olleet hyvin värikkäät, sillä saksalaiset kaappasivat aluksen 1918
ja käyttivät sitä miinanraivaustehtävissä. Tuolloin siitä käytettiin nimeä S-25.
Saksalaisomistuksen jälkeen alus siirtyi Suomenlinnaan ja palveli vuodesta 1919
lähtien komendantinvirastoa ja Rannikkotykistö 1:stä nimellä Johan Sparre. Laiva luovutettiin vuonna 1922 ilmavoimille lentokoneiden
apualukseksi ja sen nimi vaihtui jälleen S-25:ksi. Vuonna 1932 se jäi
vanhentuneena sotasatamaan ja sen romuttamistakin suunniteltiin. Onneksi näin
ei kuitenkaan käynyt.
Mirkku, joka nykyisin kantaa jo nimeä
Tähti,
keinuu laivatoveriensa kanssa
Uiton laiturissa.
Vuonna
1951 laiva siirtyi Kotkan satamaan hinaajaksi ja sen nimi jälleen vaihtui. Tuolloin
se kantoi nimeä Työmoottori I. Aikaisempia raskaampien töiden vuoksi sen pohjaa
ja kaaritusta vahvistettiin ja aluksen perää pyöristettiin, minkä vuoksi
työmiehet kutsuivat sitä nimellä Mirkku.
Vuodesta
1985 lähtien se on ollut kolmella yksityishenkilöllä huvialuksena. Nykyisin sen
kotisatama on Kajaanissa Uiton telakalla ja alus on saanut uudeksi nimekseen
Tähti. Tämä liki satavuotias alus täydentää hienosti Oulujärven vanhojen
laivojen kunniakasta joukkoa.
Lähde: Timo Rantasen 20.1.2006,
6.2.2006, 25.4.2006 ja 2.5.2006 antamia tietoja.
vm. 1911
Omistaja
Jaakko Ebeling
Etualalla s/s Kajaani I (entinen Salo II).
Kajaani I tunnettiin aikaisemmin nimellä Salo II, joka liikennöi
vuodesta 1911 lähtien Kajaanin ja Vaalan välillä, mutta nouti usein matkustajia
myös Paltaselällä Kiehimästä saakka. Salo II oli
vuonna 1909 perustetun Oulujärven Laivaosakeyhtiön lippulaiva. Yhtiön rahasampona
oli ollut vuodesta 1899 Salo-niminen alus, mutta se ei 1910-luvun vaihteessa
enää kyennyt yksinään selviämään lisääntyneestä liikenteestä. Sen vuoksi
laivayhtiö päätti rohkeasti laajentaa toimintaansa ja rakentaa Oulujärvelle
uuden ja suuremman aluksen. Höyrylaivan piirustukset valmistuivat 1910.
Keväällä 1911 Salo II saatiin liikennöitävään kuntoon ja se aloitti
purjehdukset Kajaanin ja Vaalan välillä. Siitä muodostui ajanoloon Oulujärven
kuningatar, johon mahtui noin 150 matkustajaa. Laivan kapteenina oli pitkään
Vilho Ilmari Pirinen. Kun Oulujärven laivayhtiön kannattavuus kävi 1930-luvulla
kannattamattomaksi, Salo II myytiin Kajaanin Puutavara Oy:lle hinaajaksi vuonna
1936 ja samalla matkustaja-alus alennettiin yhtiön varppialukseksi.
Siitä tuli varppaajahinaaja Kajaani I. Laivassa oli kipparin lisäksi 8-henkinen
miehistö.
Varppaamisessa Kajaani I ajoi noin 2,5 kilometrin päähän
tukkilautasta ja ankkuroi sitten itsensä tiukasti pohjaan. Sitä ennen se oli
laskenut perässään vahvan teräsköyden järvelle. Jottei köysi olisi uponnut
syvyyksiin, siinä oli määrävälein tynnyreitä kannattamassa. Sen jälkeen alus
ryhtyi kelaamaan teräsvaijeria kuin uistinmies ja veti samalla tukkilauttaa
lähemmäksi. Kun vaijeri oli vinssattu loppuun ja lautta oli laivan kyljessä,
operaatio uusittiin. Näin järeä tukkilautta vähä vähältä saatiin varpattua
Kajaaninjoki-varteen, josta pienemmät hinaajat kuljettivat puut tehtaalle.
Tässä kuluttavassa työssä Kajaani I raatoi vuoteen 1959, jolloin se poistettiin
käytöstä epätaloudellisena ja vanhanaikaisena. Varppaaminen oli auttamatta
liian hidas tapa puutavaran kuljettamiseen.
Kajaani
I odottaa kuivatelalakalla
vesillelaskua.
Kun Kajaani Oy aikoi syksyllä 1963 romuttaa kaksi vanhaa
hinaajaansa, sai metsänhoitaja Jaakko Ebeling
tilaisuutensa. Hän oli pitkään haaveillut omasta aluksesta ja osti Kajaani I:n
itselleen. Hän teki laivassa perusteellisen remontin yhdessä varatuomari Pentti
Rautaman kanssa. Kesällä 1963 Ebeling
kuvaili korjausoperaatiota näin:
”Ostettuani laivan se
oli ollut jo viitisen vuotta käytöstä poistettuna ja aika huonossa kunnossa.
Pahin työvaihe oli käytössä kolhiintuneen ja ruostuneen pohjan kunnostaminen.
Korjaamista ja maalaamista oli joka puolella, ja tuntuu siltä, että työtä
riittää. Kun toisen paikan saa kuntoon, on aloitettava toisesta. Kaikki tämä on
kuitenkin mieluista työtä. Jokaisella matkalla voi nauttia entistä enemmän
tekemistään korjauksista.”
Remontissa Ebeling asensi laivaan myös
Amerikasta hankkimansa radioamatöörilaitteet, joiden avulla hän saattoi pitää
yhteyttä maihin jo ennen nmt- ja gsm-puhelinten aikakautta. 1960-luvulta
lähtien 23,5 metriä pitkä ja 5,8 metriä leveä vanha rouva on ollut Ebelingin omistuksessa ja hänen kesälomiensa kiintopiste.
Laivassa tehtiin jokin aika sitten jälleen remontti ja alus on
yhä hyvässä kunnossa.
Lähteet: Kajaani
I-laivan uusi rooli Oulujärven uivana kesähuvilana. KS 29.7.1964 no 202; Allan Sointamon
9.1.1999 ja Timo Rantasen 25.4.2006 antamia tietoja; Reijo Heikkisen kokoamia
tietoja Oulujärven laivoista.
vm. 1920
Omistajat Matti
Kuorikoski ja
Allan Sointamo
S/s Kouta odottelee Oulujärvelle
lähtöä Uiton laiturissa.
Oulujärven
höyrylaivakauden kunniakkaita perinteitä on jatkanut s/s Kouta,
joka on toiminut kesäisin risteilyaluksena Kainuun meren ulapoilla. S/s Kouta tunnettiin aikaisemmin nimellä Vuokatti II. Laivan
vaiheita tutkineen Martti Pakkasen mukaan tämä 22,55 metriä pitkä ja 5,34 metriä
leveä alus rakennettiin alun perin Ahlström Oy:n telakalla Varkaudessa vuonna 1920.
Se saattoi kuljettaa hieman yli sataa matkustajaa. Aluksen tilasi Sotkamon
Reitin Liikenneosuuskunta. Alus kuljetettiin junalla osina Varkaudesta Kajaaniin,
jossa se sitten koottiin lopullisesti vesiliikenteeseen sopivaksi. Vuokatti II
aloitti liikennöimisen Kajaanin ja Sotkamon välillä juhannuksena 1921. Sen
kipparina toimi pitkään Jaakko Härkönen. Hänen lisäkseen aluksessa työskenteli
kaksi lämmittäjää ja neljä kansimiestä.
Aluksi Vuokatti II nautti
sotkamolaisten keskuudessa suurta suosiota, sillä sen avulla he pääsivät
vaivattomasti Kajaaniin asioimaan. Markkina-aikaan laivassa olikin tungosta ja
tunnelmaa. Henkilökunta sai olla varuillaan, jotteivät sotkamolaisisännät olisi
matkan aikana innostuneet naukkailemaan povitaskun pullon ”kovaa teetä” liian
innokkaasti, jotteivät olisi pudonneet partaan yli Nuasjärveen.
Kajaanin maatalousnäyttelyn aikaan kesällä 1925 laivaan syntyi melkoinen
ylilasti, kun Vuokattiin ahtautui Sotkamosta lähdettäessä 253 matkustajaa.
Kajaanin poliisi piti kuitenkin huolen, ettei sallittua matkustajamäärää
paluumatkalla ylitetty. Vuokatti kuljetti aluksi lähitienoille menijät ja kävi
lopuksi hakemassa Sotkamon kirkolle matkaavat.
Koudan ahteri
Sotkamon reitin
vesiliikenteelle kävi kuitenkin samoin kuin Oulujärven laivaliikenteelle 1930-luvun
puolivälissä: se ei kyennyt kilpailemaan nopeamman autoliikenteen kanssa.
Yritys yritti saada asiakkaita alentamalla lippujen hintoja. Kajaanin ja
Sotkamon väli maksoi lopulta 40 penniä, mikä oli aivan liian alhainen hinta,
jotta toiminta olisi ollut kannattavaa. Niinpä osuuskunta joutui myymään aluksen
225 000 markan kauppahinnasta Oulujoen Uittoyhdistykselle syksyllä 1936.
Uittoyhdistys siirsi
laivan kesällä 1937 Oulujärvelle ja sille annettiin uusi nimi Kouta, joka juontuu Oulujärven Koutaniemestä.
Alus palveli tynnyrivarppaajana kesään 1967 saakka. Siinä oli 121 indikoitua
hevosvoimaa, joten se oli 1950-luvun lopulle asti uittoyhdistyksen voimakkain
alus. Kun Vuokatti II:sta tehtiin Kouta, sen
keulatäkille asennettiin jämerä ankkuripeli, jota se varppilaivana
tarvitsikin.
Messinki kiiltää s/s Koudassa.
Uittohommissa aluksella
työskenteli kesäkaudessa kymmenen ihmistä, kolme päällystöön kuuluvaa, neljä
kansimiestä, kaksi konemiestä ja laivaemäntä. Miehistöä tarvittiin
kaksinkertainen määrä, koska Koudalla työskenneltiin
kahdessa vuorossa. 1950-luvun lopulla Kouta alkoi
olla auttamatta liian vanha ja kömpelö uiton tarpeisiin, joten yhdistys hankki
sen tilalle voimakkaan Oulujärvi I -nimisen tunnelihinaajan. Vaikka Kouta oli käyttökustannuksiltaan melko kallis, sitä
käytettiin uittoyhdistyksen töissä kesään 1967, jonka jälkeen se pantiin
telakalle seisomaan. Sen kone purettiin ja laitettiin kunnon rasvoihin.
Matti Kuorikoski on viime vuodet
kipparoinut Koutaa.
Sen jälkeen laiva seisoi toimetonna, kunnes 1970-luvun puolivälissä siitä
kiinnostuivat Kajaanin lentoaseman päällikkö Allan Sointamo
ja hammasteknikko Matti Kuorikoski. He hankkivat Koudan
omaan käyttöönsä. Miehet perustivat Oulujärven Höyrylaivamatkat -nimisen
yhtiön, jonka tarkoituksena ei ollut niinkään rahanteko vaan vanhan
höyrylaivaperinteen vaaliminen.
He ryhtyivät kunnostamaan
vanhaa varppilaivaa. Remontti kesti noin kaksi vuotta
ja vasta sen jälkeen aluksella voitiin aloittaa tilausliikennöinti. Matkoja on
pyritty tekemään vain sen verran, että laivasta aiheutuvat kulut saadaan
peitettyä. S/s Kouta onkin Suomen pohjoisin matkustajaliikenteeseen
katsastettu höyrylaiva. Siihen voi kohtuudella ottaa noin 60 matkustajaa. Koudan ylläpito on työlästä, sillä vanha rouva vaatii
jatkuvaa kunnostamista. Talvella 2002 siihen tehtiin kattilaremontti, jossa
tuubit vaihdettiin. Samalla se pantiin Museoviraston perinnelaivarekisteriin.
S/s Koudan
liikkeelle lähdössä ei turhia hötkyillä. Siihen on
varattava riittävästi aikaa. Ennen kuin alus irtaantuu laiturista, sitä pitää
ensin lämmittää kolme neljä tuntia, jotta kattilan paine saadaan riittävän
korkeaksi. Koudan ns. voimaluku on 450, mikä saadaan
siten, että kerrotaan kattilan tulipinta-ala vesikuutiometrimäärällä.
Kattilatilavuus on viisi kuutiota ja käyttöpaine kahdeksan kiloa.
Hyväkuntoisessa höyrykoneessa on edelleen 121 indikoitua hevosvoimaa, kuten
sillä oli jo valmistusvuonna. Laivan syväys on
Kesäisin Koudalla riittää
kiireitä.
Matti Kuorikosken ja
Allan Sointamon Oulujärven höyrylaivaperinteen
vaalimisessa tehty työ sai vuonna 1988 julkisen tunnustuksen, kun heille
myönnettiin Kainuun kulttuurirahaston 10 000 markan tunnustuspalkinto. Nykyisin
Kouta on hammasteknikko Matti Kuorikosken komennossa
Allan Sointamon sairastumisen jälkeen. Kouta on esiintynyt vuosikymmenten kuluessa monissa
tv-elokuvissa ja dokumenttiohjelmissa sekä mainoksissa. Sen avulla monet
matkailijat ja ulkopaikkakuntalaiset ovat päässeet tutustumaan Oulujärven
avariin selkiin. Useimmiten sen näkee jyskyttävän Paltaselällä, mutta kesäisin
se käyttää erilaisia työyhteisöjä ja seurueita myös Ärjässä ja Manamansalon
Saaripäivien aikana se keinuu varsin usein Martinlahden
satamassa.
Lähteet: S/s Kouta avasi
Oulujärven höyrylaivakesän. Pohjolan Työ 16.6.1988;
Tunnustuspalkinto höyrylaivaperinteen elvyttämisestä. KS 9.5.1988; S/s Kouta purjehtii höyryn voimalla. Poiju 1996; Pakkanen Martti,
Kouta – Oulujärven kruunaamaton kuningatar.
Korsteeni. Suomen Höyrypursiseuran ry:n vuosijulkaisu 2002; Allan Sointamon 9.1.1999 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.
vm. 1928
Omistajat
Jari Immonen ja
Teuvo Korajoki
M/s Ämmäkoski lähdössä
Oulujärvelle.
Vanhojen laivojen jaloon
kaartiin kuuluu myös m/s Ämmäkoski, joka valmistui
alun perin Kotkaan satamahinaajaksi. 1940-luvulla alus hankittiin Kajaani
Oy:lle hinaajaksi. Myöhemmin se siirrettiin ylävesille. Se oli hieman epävakaa
hinaajaksi, mikä koitui sen kohtaloksi Sotkamon Tenetillä
7. heinäkuuta 1977. Tuolloin se upposi ilmeisesti ohjausvirheen vuoksi.
Onnettomuudessa hukkui kaksi miestä. Alus nostettiin ylös ja säilytettiin
Kuurnan rannassa, missä se rapistui entisestään.
M/s Ämmäkoski kyntää kohti
Toukkaa.
Vuonna 1982 Pentti
Kinnunen ja Veli-Pekka Kinnunen ostivat sen ja tekivät alukseen täysremontin.
Hinaajasta poistettiin liki kymmenen tonnin painoinen kone ja sen tilalle
laitettiin 200 hevosvoiman Volvo Penta -dieselkone.
Jotta aluksen painopiste olisi saatu mahdollisimman alas ja sen kulku vakaaksi,
Ämmäkosken pohjalle laitettiin 10 tonnin sepelikuorma.
Kesällä 2005 Ämmäkosken omistaja vaihtui ja aluksen uusiksi
omistajiksi tulivat Jari Immonen ja Teuvo Korajoki.
Lähde: Veli-Pekka Kinnusen 9.1.1999, 22.5.2004; Timo Rantasen
25.4.20006 ja Matti Kuorikosken 25.4.2006 antamia tietoja.
M/s Jalo siirrettiin kesällä
2005 Tampereelle.
Oulujärvellä
seilasi vuosina 1997–2005 Reino Mäkelän omistama m/s Jalo. Se on valmistunut
vuonna 1909 Joroisissa Lehtoniemen telakalla. Aluksen alkuperäinen nimi oli Pankakoski. Myöhemmin se toimi Kotkassa satamahinaajana,
mutta vuonna 1933 se siirrettiin Saimaalle hinaajaksi. Vuonna 1982 aluksen
silloinen omistaja Enso Gutzeit myi sen yksityiselle omistajalle. Vuonna 1997
Reino Mäkelä kuljetti sen Oulujärvelle, jossa se oli hänen käytössään kesään
2005 saakka, jolloin se myytiin Tampereelle. Kesällä 2006 Reino Mäkelä toi
Oulujärvelle 1800-luvun tyyliä edustavan pienehkön höyrypursi Alinan, joka on
herättänyt huomiota Oulujärvellä ja muilla Suomen sisävesillä.
Lähde: Reino Mäkelän 9.1.1999 ja Timo Rantasen 25.4.2006 antamia tietoja.
Wanhan leidin peräaalto Ärjänselällä.
Reijo Heikkinen
26.4.2006; 26.11.2006