Ärjän ärjänteellä

 

 

Ärjä kohoaa horisontista.

Teksti ja kuvat Reijo Heikkinen

 

 

Jos sattuu tulemaan Helsingin vuorokoneella Kajaaniin, voi selkeällä säällä lentokoneen vasemman puolen ikkunasta nähdä Oulujärven Ärjänselällä räpylänmuotoisen, sankan männikön peittämän jyhkeän saaren. Sen erikoisena piirteenä ovat korkeat, etäälle siintävät hiekkatörmät. Saari näyttää asumattomalta keskellä avaraa Ärjänselkää. Jylhä saari on Ärjä. Nimi tarkoittaa paikkaa, jossa tulee usein.

 

Ärjän Kirkkosäippää.

 

Ärjä – jääkauden jälkeinen luomus

 

Oulujärvi kuroutui omaksi altaakseen noin 8400 – 8300 vuotta sitten, jolloin Vaalankurkussa oleva kalliokynnys kohosi muinaisesta jääjärvestä. Vuosituhansien kuluessa Oulujärven pohja kohosi ja kallistui vähitellen itään päin. Jääkauden jälkeen syntyivät myös Ärjänsaaressa tavattavat hiekkakerrostumat. Ne ovatkin viimeisen jääkauden perintöä. Kesti kuitenkin vielä vuosituhansia ennen kuin muutamat muut Oulujärven saaret saivat muotonsa ja Ärjästä kehittyi erillinen saari. Vielä ajanlaskumme alkupuolella Ärjän paikalla ei ollut vielä saarta vaan paikalla oli Koutaniemeen ja Sivolanniemeen kuuluva yhtenäinen harjualue ja niemi. Noin 1300 – 1400 vuotta sitten Ärjä vähitellen irtaantui veden nousun myötä mantereesta ja muotoutui saareksi.

 

 

Ärjän Lentohiekat. Paikalla lienee muinoin sijainnut myyttinen Aarretörmä.

 

 

Se on ilmeisesti aikojen saatossa vaihdellut useasti muotoaan ja joutunut luovuttamaan hehtaarin toisensa jälkeen Oulujärven kyltymättömille aalloille, jotka hitaasti mutta varmasti ovat jyrsineet sen perustaa. Aaltojen ja järven tulvien uurastuksen tuloksena syntyivät saaren ainutlaatuisen komeat hiekkatörmät. Osa törmien on levinnyt rantamille kilometrien mittaisiksi heleiksi hiekoiksi, joita aallot alinomaa muovaavat mieleisikseen.

 

Ärjän törmät ja muodot

 

Selvänä osoituksena saaren kulumisesta ovat Ärjän törmissä törröttävät kelot ja petäjät, jotka ovat saaneet antaa periksi Oulujärven myrskyille: ne ovat kaatuneet pitkin pituuttaan törmäin juurelle ja kelottuneet. Hiekan jatkuva vyöryminen synnytti saaren upeat hiekkarannat, jotka vetävät vertoja etelän turistikeskustenkin valkohietikoille. Kun Oulujärven säännöstely aloitettiin vuonna 1951, kevättulvien tuhot loppuivat. Tulvat eivät päässeet enää kuluttamaan saaren rantamia samalla tavoin kuin aikaisemmin. Vyörymisen loputtua heinäkasvit ovat tukevoittaneet otettaan Ärjän törmissä. Hiekan valuma-alue on supistunut eikä vaalea hiekka siinnä yhtä heleänä kuin muutama vuosikymmen sitten.

 

Näkymä Ärjän törmältä Vuottolahden suuntaan.

 

Tätä nykyä Ärjä on noin 300 hehtaarin suuruinen noin nelisen kilometriä pitkä ja alun toista kilometriä leveä bumerangia tai räpylää muistuttava saari. Sen etelänpuoleiset törmät kohoavat noin 14–15 metrin korkeuteen veden pinnasta. Saaren pohjoispuolella törmät kohoavat yli 20 metriä veden pinnan yläpuolelle. Ärjästä sojottaa Koutalahden ja Vuoreslahden suuntaan kaksi niemeä: Kirkkosäippä itäpäässä ja Säippä eteläpuolella. Länsipäässä puolestaan Palopää työntyy uhmakkaasti Ärjänselkään ja joutuu syksyisin ottamaan vastaan aavan ankarat vihuripäät. Säipän ja Kirkkosäikän väliin jäävää matalaa vesialuetta kutsutaan Hautakaarteeksi, joka on saanut nimensä Ärjässä aikoinaan sijainneiden tervahautojen mukaan. Hautakaarteen vesialue on matalaa, joten uimarit saavat kesällä tarpoa melkoisen tovin ennen kuin pääsevät kunnon uimavesille. Palopäässä ja saaren pohjoispuolella ranta on kivikkoinen, sillä aallot ovat kuljettaneet kaiken hiekan Kirkkosäikän muotoaan jatkuvasti muuttavalle särkälle. Saari on lähes kokonaan sankan männikön peitossa. Ilmasta käsin näyttää siltä kuin tuuhea parta peittäisi saaren.

 


Oulujärven aallot kahahtavat Ärjän rantahiekkaan.

 

Hellesäillä etelään antavilla törmillä hiekka on hehkuvan kuumaa. Niinpä kiipeäminen paljasjaloin hiekkarinnettä törmän huipulle on melkoinen koettelemus jalkapohjille. Törmän reunalla saarta kiertää havunneulasten peittämä polku, jolta kesäpäivinä avautuu uskomattoman komea näköala auringonkilossa väikkyville Oulujärven aavoille. Törmän takana huokuu ja humisee raikas, salskea männikkö, joka muodostaa vihreänharmaan kontrastin siniselle järvenselälle.

 

Lappalaisten riittipaikka

 

Ärjä on tätä nykyä keskikesälläkin varsin hiljainen saari toisin kuin sotien jälkeisinä vuosina, jolloin saarella oli vilinää ja vilskettä. Tänään autioita hiekkarantoja rakastava kulkija voi samoilla yksikseen Ärjän rantamia ja tuntea olevansa kuin Robinson Crusoe saarellaan. Muinaiset kivikautiset ihmisetkin lienevät viihtyneet Ärjässä muikkuja savustellen, vaikka heistä ei olekaan säilynyt merkkejä meidän päiviimme.

 


Ärjän laituri Terävässäpäässä.

 

Ärjä oli esihistoriallisena aikana lappalaisten riittipaikka, jonne muinaiset peuranpyytäjät kokoontuivat vuosittain uhritoimituksiinsa varmistamaan seuraavan vuoden peurasaalista. Riittipaikka lienee sijainnut ns. Lentohiekan alueella, joka sijaitsee saaren lounaaseen antavalla laakealla hiekkatasanteella. Aikoinaan paikalla lienee ollut jonkinlainen paloaukea, jossa lappalaisten noidat ja samaanit tekivät taikojaan. Sittemmin tuulet ovat kuljettaneet metrikaupalla kevyttä lentohiekkaa aukealle. Riittipaikkaa käytiin 1980-luvun alussa tutkimassa, mutta sitä ei enää löydetty. Palopään kärjestä löydettiin kyllä kuoppia, joita luultiin aluksi peurakuopiksi, mutta ne osoittautuivat myöhemmin palo-ojiksi, jotka oli kaivettu 1900-luvun alussa, jolloin saarella raivosi ankara metsäpalo.

 

 


Ärjänsaaren keskellä kulkee kapea metsätie.

 

 

Vainovenäläisiä ja Kiveksen rosvoja

 

Lentohiekan lähellä sijaitsee ns. Aarretörmä, jonne on paikallisen tarinaperinteen mukaan haudattu muinoin lappalaisten tai vainovenäläisten ryöstösaalis ja kulta-aarre. Tarinan mukaan Ärjä luovuttaa aarteensa sille, joka matkaa saarelle yksiöisellä varsalla yksiöistä jäätä myöten. Kukaan ei ole kuitenkaan rohjennut uhmata Ärjänselän heikkoja jäitä yksiöisen varsan kanssa. Saaren vaiheisiin liittyy myös tarina Vuoreslahdessa asuneesta Laurukaisesta, joka joutui saarelle vainovenäläisten soutumiehenä. Hänen onnistui kuitenkin paeta vainoojiltaan ja viedä heidän veneensä mennessään. Rajantakaiset partasuut olivat huudelleet nuorukaiselle julmia uhkauksia, mutta Laurukainen oli niistä välittämättä vienyt miesten veneet mennessään ja jättänyt venäläiset saareen nääntymään.

 


Leirimaja on vanha metsätyömiesten maja. Siinä pidettiin aikaisemmin lasten

 kesäleirejä, mutta viime vuosina talossa on ollut hiljaista.

 

Ärjänsaari oli 1800-luvulla Oulujärvellä riehuneiden Kiveksen rosvojen tukikohta. Rosvot saalistivat Paltaselällä ja Ärjänselällä soutaneilta tervansoutajilta tervoja ja ruokaa hengenpitimikseen. Rantakylien asukkaat pelkäsivät rosvoja niin, etteivät uskaltaneet mennä saareen. Rohkeimmat kalastajatkin uskaltautuivat vain rantahiekalle taukoa pitämään, nuotiotulessa ruokaa tekemään ja vaatteita kuivattamaan. Saaren sisäosiin he eivät menneet, sillä tarinaperinteen mukaan siellä liikkuivat vain maahisten varjot salaisilla poluillaan ja jäkäläkankaillaan. Aikansa Kiveksen rosvot pitivät Oulujärven tervatalonpoikia pelossa, kunnes heidät saatiin kiinni ja ruoskittiin opiksi ja ojennukseksi.

 

Ärjänsaaren omistajia

 

Ärjänsaari kuului 1800-luvun lopulla Sivolanniemen kruununtilaan, kunnes oululainen tervaporvari Otto Ravander osti saaren 3000 markalla bulvaaninsa avulla suuriin velkoihin joutuneelta Sivolanniemen isännältä Kalle Karjalaiselta. Vuonna 1916 Kajaanin Puutavaraosakeyhtiön silloinen toimitusjohtaja Paavo Paloheimo osti saaren Ravanderin perikunnalta 65 000 markalla. Kolme vuotta myöhemmin Paloheimo myi hiekkasaaren puutavarayhtiölle samalla kauppasummalla. Yhtiön oli määrä hankkia saaresta hiekkaa tiilten valmistukseen. Ärjästä tuli kuitenkin 1920- ja 1930-luvuilla yhtiön vapaa-ajanviettokeskus, jonne kesäisin matkasi satoja lapsia kesän viettoon. Ärjän huippukausi sattui sotien jälkeen, jolloin saarella saattoi viettää kesälomaan jopa pari tuhatta yhtiöläistä ja heidän läheistään. Ärjään pääsy oli yhtiöläisten kesän kohokohta. Ihmisiä kuljetettiin saarelle kahdella suurella hinaajien vetämällä proomulla. Noista vuosista saaren käyttö yhtiöläisten lomatarkoituksiin on vähentynyt.

 


Kajaani I on entinen Salo II, Oulujärven kuningatar.

Se vierailee usein Ärjän Säipän laiturissa.

 

Veneilijän toivekohde

 

Nykyisin Ärjänsaari on varsinkin veneilyväen suosiossa. Kun 1980-luvun puolivälissä Koutalahdessa avattiin venesatama, Ärjästä tuli veneilyväen suosikki. Lähitienoilla ei ole Ärjään verrattavia rantautumispaikkoja. Koutalahdesta saarelle on noin 4,5 kilometriä, mutta Manamansaloon on jo lähes kymmenen kilometriä. Toukansalmessa sijaitseva kivikkorantainen Tuokka ei puolestaan kykene kilpailemaan Ärjän hietikoiden kanssa. Ärjänsaaren veroinen luontonsa puolesta on vain Niskanselällä sijaitseva Kuostonsaari, mutta se on vain harvojen ja valittujen retkikohteena kaukaisen sijaintinsa vuoksi.

 

 

Ärjä-vesibussi on liikennöinyt Ärjään jo 1970-luvun alusta.

 

Ärjähtävästä nimestään huolimatta Ärjänsaari on upea kesäinen keidas, joka rantoineen tuo mieleen ulkosaariston. Suomessa on hyvin vähän vastaavanlaisia saaria, jossa voi vielä rauhassa nauttia aution hiekkarannan tarjoamista näkymistä: avarasta järviaavasta, hiekkatörmien hautovasta kuumuudesta, törmäpääskyjen ja kalatiirojen kirahduksista ja kaiken yllä kaartuvan sinitaivaan kauneudesta.

 

Reijo Heikkinen

17.11.2003