Kun tuomi kukkii

 

 

Kuvat ja tekstit

Reijo Heikkinen

 

 

 

Tuomi wahwa wandeixi,

wander warsan wembeleixi.

Florinus / Kuusi

 

Alkukesämme upeimpia puita on valkoisena kukkiva tuomi. Se muistuttaa monine kukkineen Japanin kirsikkapuuta ja sen huumaavan tuoksun jokainen suomalainen tunnistaa. Tuomi kasvaa yleensä kosteissa lehtopainanteissa, pellonreunoilla ja rantamien varjoisissa ryteiköissä, mutta nykyisin myös kaupungeissa omakotitalojen pihojen perillä. Se tarrautuu kasvupaikkaansa suonikkailla juurillaan, jotka voivat levittäytyä laajalle alalle. Maakosketukseen joutuneet oksatkin juurtuvat, joten rinteissä kasvavat vanhat tuomet tuovat hämärässä mieleen oudon kummitusolennon.

 

Sana tuomi on jo vuosituhansia vanha, sillä se esiintyy liki muuttumattomana useimmissa suomalais-ugrilaisissa kielissä. Tuomi (Prunus padus) kuuluu kotoperäisiin lehtipuihimme ja on ollut kautta aikain arvostettu pihapuu. Vanhan kansanviisauden mukaan tuomen uskottiin nimittäin suojelevan taloa kaikelta pahalta, varkailta ja jopa salamaniskuilta.

 

Lehtevä pihatuomi sulostuttaa sekä silmiä että nenää.

 

Vanha kansa kutsui tuomea myös tuomikaksi ja metsätuomeksi. Sen ominaisuudet tunnettiin varsin hyvin, sillä monet kotieläimet, kuten hevoset, mutta myös hirvet ja jänikset kavahtivat sen hajua ja vieroksuivat puun karvaita marjoja. Tuomen kuori tuoksuu karvasmantelilta ja maistuu karvaalta, mikä johtuu sen sisältämästä amygdaliinista, joka erään entsyymin vaikutuksesta pilkkoutuu kasvasmanteliöljyksi ja syaanivedyksi eli sinihapoksi.

 

Kesän kynnyksellä pihanperän risukasa roihahtaa kukkaan.

 

Elias Lönnrotkin tunsi tuomen hyvin ja kirjoitti siitä Kasviossaan näin:

 

Marjat avullisia punataudissa. Sydämet murskattuina umpitaudissa, kuori vilutaudissa.

Marjat kelpaavat myös paloviinan poltoksi. Sydäminen murskattuina ja viiniin t. paloviinaan pantuina ne antavat sille hyvän persikka-maun.

 

Tuonta hevoiset niin kamoovat, että, jos on yksi tahi pari tuomenpulkkaa heinissä, tervehinki hevoinen seisoo syömättä, jos olkoot heinä kuinki hyviä. Vuohilla ikään kuin on tuomeen luonnollinen inho, erittäin kun kukoistaa. Sanotaan karkottavan myyriä, ja lehdet, eloon sekoitettuina, hiiret laudoista. Kasv. siemenistä etenki alanko-maihin.”

 

Lönnrot sai kasveja koskevat tietonsa eri puolilla maata asuvilta papeilta. Tuomen karvaita marjoja käytettiin 1800-luvulla punataudin hoidossa, vaikka marjojen parantava vaikutus lienee jäänyt vähäiseksi. Karvaat marjat vain tehostivat potilaiden oksennusta. Murskattuina tummat tuomenmarjat toivat kuitenkin helpotusta ummetuksesta kärsiville. Apu tuli kuitenkin usein niin pikaisesti, että onneton ehti huusiin juuri ja juuri oloaan helpottamaan.

 

Tuoksuvat valkoiset tuomenkukat pääsevät oikeuksiin

ennen muuta sinistä taivasta vasten.

 

Tuomenmarjojen avulla voitiin lievittää hieman myös paloviinan karvautta, mutta marjoja sai käyttää vain hitusen, muuten juoja koki pian ikävän yllätyksen.

 

Tuomenmarjoista puristettua massaa käytettiin eri puolilla maata jyrsijöiden, ennen muuta hiirien karkotukseen. Oli tuomella toki muutakin käyttöä. Vainajien arkulle voitiin laittaa kesäkuumalla tuoksuvia tuomenkukkia. Tuomenkukkia tuotiin myös pirttiin tunkkaisuutta torjumaan.

 

Pihapiirin koristus voi olla myös rumistus

 

Tuomi eli metsätuomi kasvaa luonnonvaraisena kaikkialla Suomessa etelärannikolta aina pohjoisen metsänrajalle saakka. Se on kasvumaan suhteen valikoiva: sitä tapaa ennen muuta lehdoissa ja rehevillä kasvupaikoilla, mutta ei juuri karuilla. Pohjois-Suomesta tavataan myös pohjantuomea (Prunus borealis), joka on metsätuomen alalaji. Pohjantuomi voidaan erottaa metsätuomesta matalan kasvunsa, lehtien ja oksien karvaisuuden, pystympien ja heikkotuoksuisten kukintojensa avulla. Se pystyy risteytymään metsätuomen kanssa.

 

Tuomet rehottavat alkukesästä Kajaanin

opettajankoulutusyksikön rehevillä mailla.

 

Tuomen kasvu on varsin vaihtelevaa. Nuorena se kasvaa nopeasti kukinnan aikaan, mutta noin 20 - 30-vuotiaana sen kasvu hidastuu. Vanhemmiten tuomen vehreys ja lehtevyys vähenevät ja puun oksisto risuuntuu. Suotuissa oloissa tuomi voi saavuttaa 60 vuoden iän. Pihatuomet kasvavat noin viiden metrin korkuisiksi, mutta hyvissä kasvupaikoissa se voi kasvaa liki 15-metriseksi pensasmaiseksi puuksi, josta päärunkoa ei juuri erota. Kauneimpia tuomia ovat usein aukeilla paikoilla kasvavat nuorehkot, pensasmaiset, yksivartiset pyöreälatvaiset tuomet, joiden huntumaisen valkea kukkaloisto näkyy kauas.

 

Tuomi kuuluu ruusukasveihin ja sen kukat puhkeavat suurissa tertuissa. Jos kevät on lämmin, tuomen kukinta on usein lyhyt, mutta näyttävä. Pihapuun muutosta ei voi olla huomaamatta: talven uinunut risukasa puhkeaa hetkessä upeaan kukkaan ja rehottaa silmiä hivelevän kauniina. Mutta jos kevät etenee viipyillen tai on sateinen, tuomi vaipuu kuin horrokseen ja sen nupuilla olevat kukat odottavat lämpimiä säitä. Tuomen tuoksukin jää valjuksi. Mutta heti säiden lämmittyä, se roihahtaa täyteen kukkaan. Sen viettelevän voimakas tuoksu leijailee lähiympäristöön ja saa rakastavaiset hempeilemään. Ei ihme, että tuomen kukintaan liittyy meillä runsaasti romanttisia lauluja ja runoja. Kotimaisissa elokuvissakin tuomella on ollut merkittävä rooli kevään ja lemmen symbolina. Sen tuoksu sai myös nuoren Eino Leinonkin hormonit hyrräämään, kuten oheinen runo todistaa:

 

Mä metsän polkua kuljen

 

Mä metsän polkua kuljen

kesä-illalla aatteissain

ja riemusta rintani paisuu

ja ma laulelen, laulelen vain.

 

Tuoll’ lehdossa vaaran alla

oli kummia äskettäin,

niin vienoa, ihmeellistä

all’ lehvien vehreäin.

 

Mä miekkonen vain sen tiedän,

minä vain sekä muuan muu

ja lehdon lempivä kerttu

ja tuoksuva tuomipuu.

 

Eino Leino, Laulun lahja.

(Runo on alun perin kokoelmasta

”Maaliskuun lauluja” vuodelta 1896.)

  

Valkoiset tuomenkukat muuttuvat kesällä tummiksi marjoiksi.

Norjassa tuomenmarjoista on valmistettu hyvää likööriä.

 

Tuomen vuotuiskierto voi olla täynnä vastakohtaisuuksia. Kukkiessaan se päihittää kauneudellaan liki kaikki muut luonnonvaraiset puumme, mutta jos siihen iskee tuomenkehrääjäkoin toukkajoukko, se menettää nopeasti lehtensä ja peittyy kauttaaltaan harmaaseen seittiin. Tuomi muistuttaa silloin kummituspuuta ja voi herättää kuhisevine toukkalaumoineen inhonsekaisia väristyksiä.

 

Yleensä tuomi kuitenkin selviää yhden kesän toukkakuurista ja voi kukoistaa entiseen tapaan seuraavana keväänä. Mutta jos toukat toistuvasti kaluavat tuomenlehdet, silloin moni kaivaa kirveen liiterin nurkasta ja kellistää seittipesän. Myös sienikasvusto voi tuoda tuomelle turman.   

 

Kun tuomen kukat kuihtuvat, monen suomalaisen

mielestä kesä kääntyykin jo syksyä kohti.

 

Reijo Heikkinen

14.12.006

Lähteet 

Alanko, P., Puut ja pensaat. Porvoo 1988.

Leino E., Laulun lahja. Hämeenlinna 1996.

Elias Lönnrot Valitut teokset 4. Ohjeita ja runoelmia. Toim. R. Majamaa. Pieksämäki 1992. 

Hannelius, S. ym., Metsäkäsikirja. Porvoo 1989.

Holm, E., Kukkabiologia. Helsinki 1979.

Jalas, J. (toim.), Suuri kasvikirja II. Helsinki 1965.

Rautavaara T., - P. Knuutila, Mihin marjamme kelpaavat. Porvoo 1981.

Vanhan kansan sananlaskuviisaus. Koonnut ja järjestänyt M. Kuusi. Juva 1991.

Väänänen, H. (toim), Uusi värikuvakasvio. Helsinki 1989.

 

Verkkojulkaisut

(käytetty 14.12.2006)

 

Urpelainen P., Metsätuomi (Prunus padus). Osoitteessa

http://www.mm.helsinki.fi/MMEKO/ARBORETUM/tuomi/tuomi.htm

 

http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/tuomi.html

 

http://www.tampere.fi/ytoteto/yva/ymparistoverkko/bl_mt_tuomi.html