Teksti ja kuvat Reijo Heikkinen

 

Kainuun talvi

Kainuussa talvi tulee nopeasti, sillä meren lämmittävä vaikutus ei yllä korpimaille saakka. Kylmyyttä riittääkin monta kuukautta. Talvella hyiset ilmavirtaukset vyöryvät suoraan napaseudulta tai Siperian laajoilta tundroilta. Pakkanen yrittää tunkea jokaisesta aukosta sisään. Savupatsaat nousevat siellä täällä vaaramaisemaan.  

 

Kylmänä talvipäivänä aurinko jaksaa vain vaivoin kohota taivaanrannan yläpuolelle.

 

Ennätyskylmiä talvia Kainuussa on riittänyt, mutta erikoisen hyisiä talvia olivat varsinkin nälkätalvet 1867–1868  ja talvi 1939–1940, jotka ovat jääneet aikakirjoihin tappavan tuhoisina. Viime vuosikymmeniltä muistettavia talvia ovat olleet talvet 1966 ja 1985 ja 1987, jolloin pakkanen saattoi laskea monilla seuduin Kainuuta alle -40 asteen. Talvella 1998 Suomussalmen Juntusrannassa pakkanen paukkui noin -44 asteen lukemissa ja joissakin paikoissa oli sitäkin kylmempää. Myös vuosi 2003 alkoi ankaralla pakkasella, sillä pakkasmittarien elohopea hyytyi liki 40 asteen pakkasessa. Monelta jäivät uudenvuodenraketit ampumatta hyytävän kylmyyden vuoksi. Oulujärven aavoilla jäälakeuksilla pakkasen purevuutta lisäsi vielä ankara viima, joten jäätävä vaikutus tuntui liki -50 asteen pakkaselta.

 

Oulujärven jääaavoja.

 

 

Kainuun kevät

Kevät tulee Kainuuseen viipyillen. Maaliskuussa ilmaantuvat ensimmäiset sulapaikat salmiin ja virtapaikkoihin. Pian niihin laskeutuvat ensimmäiset vesilinnut lokkien ja joutsenten etunenässä. Ensimmäiset pajunkissatkin ilmaantuvat ojan varsiin. Samoihin aikoihin hakkuuaukioille säntää­vät pulputtavat teerikukotkin röyhistelemään.

 

Kevätjäillä riittää monenlaista vilskettä.

 

Huhtikuussa lunta on vielä runsaasti ja hiihtokelit parhaimmillaan, sillä yöpakkasten vuoksi ladut pehmenevät vasta iltapäivällä.  Monesti etelässä koivu on jo hiirenkorvalla ja kevätesikot kukkivat, kun Kainuussa luminietokset vielä sitkeästi peittävät maan. Vappu on hyvä rajapyykki, josta voi seurata kevään edistymistä. Monesti lunta on silloin vielä notkelmissa ja pohjoispuolen rinteissä. Joinain keväinä vapun tietämillä on vielä hiihdetty jäitä myöten. Kevään tuntomerkkeihin Kainuussa kuuluu myös kelirikko. Silloin ovat savipohjaiset tiet savivellinä ja paikoin paannejää kuorruttaa vaarallisesti alavat tienosat, kun tievarsien purot tulvivat teille ja vesi jäätyy yöpakkasilla. 

Jäät lähtevät Oulujärvestä ja Kainuun muista suurista järvistä kohta toukokuun puolen välin jälkeen. Vankka jääkansi pitää pitkään puolensa, kunnes jonain yönä tuuli saa lahdelmat helisemään jäiden työntyessä rantamille. Jokien jäidenlähtö on komeampi näytelmä, kun jäät lipuvat aluksi vitkaan alavirtaan, mutta kasautuvat kohta suuriksi padoiksi ja saavat joet tulvimaan. 

Samoihin aikoihin myös kasvikunta herää. Ensimmäiset voikukat puhkeavat talojen seinustoilla kukkaan ja toukokuun lopulla koivunlehtikin on hiirenkorvalla.

 

Iloiset voikukkapellot ilmaantuvat toukokuun lopulla silmiemme iloksi.

 

Kedot lehahtavat pian täyteen kukkaloistoonsa ja leivot saapuvat peltojen ylle laulamaan.  Koivikotkin lehahtavat parissa päivässä raikkaan vihreiksi. Myös ojanpientareet, niityt ja pellot vihertävät. Ihmiset tarttuvat tuolloin haravaan ja maamies rientää traktoreineen pellolle. 

 

Kainuun kesä

Kainuun kesä on lyhyt. Päivä päivältä päivät pitenevät ja valoisat kesäyöt uhkuvat kiihkeätä elämää, lintujen laulua ja kukkien tuoksua. Kesä alkaa tuomen kukinnasta ja käen kukunnasta. Rehevien lehtojen tuomet kukkivat ensimmäisenä, ja pian myös muualla valkoiset kukat täplittä­vät maisemaa ja tuomen imelä tuoksu leijailee ympäristöön kesää enteilevänä.

 

Kun tuomi kukkii, pikkukesä kääntyy jo keskikesäksi Kainuussa.

 

Jos takatalvi iskee, kuten se usein Kainuussa tekee, kukinta voi kestää pitkänkin aikaa, mutta lämpimien tuulten puhaltaessa kukinta voi olla ohi muutamassa päivässä. Koivikoiden lehdet kasvavat täyteen mittaansa ja heleä vihreys muuttuu tummemmaksi.

 

Pihakoivun heleän vihreys kestää vain lyhyen tuokion.

 

Lämpöaallon helliessä muutos on raju. Vain viikon aikana saattaa kainuulainen maisema muuttua aneemisen harmaasta heleän vihreäksi. Vaarojen laelta sen huomaa parhaiten, kun entisillä kaskipelloilla rehottavat koivikot vaihtavat nopeasti väriään. Mäntykin kukkii pian ja pöläyttelee sankkoja siitepölypilviä, jotka tuulten mukana leijailevat kuin savu ja laskeutuvat lopulta järviin, lampiin ja jokiin keltaisen vihreäksi kalvoksi.

Heinäkuun lopulla kankailla ja vaarojen rinteillä kypsyvät siniset mustikat ja saavat kainuulaiset joukoittain liikkeelle.

 

Heinä-elokuun vaihteessa ilmaantuvat ensimmäiset mustikat Kainuun kankaille.

Suopursun huumaava tuoksu leijailee kankailla auringon helottaessa taivaalla. Soilla kypsyvät tuohon aikaan jo ensimmäiset kultaiset hillat, jotka houkuttelevat hillastajat sääskien ja mäkäröitten valtakuntaan. Vaikka itikat vaivaavat ihmisiä Kainuussa kosteikkojen liepeillä usein jo ennen juhannusta, vasta hilla-aikaan räkkä käy toden teolla piinalliseksi. Kuumana, kostean hautovana hellepäivänä, jolloin vaatetusta on pakko vähentää, mäkä­räiset ja paarmat pääsevät toden teolla nauttimaan kainuulaisten verestä. Monet kokeneet hillan­poiminnan konkarit lähtevätkin hillasoille jo varhaisina aamuyön tunteina, jolloin hyttyskansa vielä vetelee sikeitä ja vasta valmistautuu verikarkeloihinsa.

 

Helteillä Kainuun järvien rannoilla riittää vilskettä.

 

Jos säidenhaltijat ovat suosiollisia, heinäkuussa Kainuussa tarkenee. Usein seudulle työntyy syvältä Etelä-Venäjältä lämpimiä ilmavirtauksia helteitä tuoden. Heinäkuussa Kainuun kesä näyttääkin parhaat puolensa ja hikiset ihmiset etsiytyvät rantamille viileiden vetten ääreen. Kesämökeilläkin riittää tuolloin vipinää, kun lomalaiset hakeutuvat luonnon helmaan. Heinäkuun poutasää voi kuitenkin äkkiä muuttua. Aamun poutapilvet voivat päivän mittaan vaihtaa nimittäin väriä ja taivaanrantaan ilmaantuu pian äkeä ukkonen, joka karkottaa vesille lähteneet turvasatamiin ja ajaa auringonpalvojat sisätiloihin salamoiden leiskuessa taivaalla. Ukkosilmalla vettä voi tulla hetkessä tulvimalla ja rajut myrskyt voivat kaataa hehtaareittain parasta tukkimetsää.

 

Äkeä ukkonen nousee taivaanrannasta.


Heinäkuun lopulla lomakausi kääntyy jo lopuilleen ja illat tummenevat. Illan tullen hyttyset pitävät karkeloitaan lamppujen kajossa ja rapukestiläiset mekastavat kekkereissään. Elokuussa ilmat jo viilenevät ja marja- ja sienisatoa kerätään innokkaasti talteen. Mustikat ja monenlaiset sienet odottavat salomailla poimijaansa.  Kesän kallistuessa syksyksi ensimmäiset muuttolinnut suunnistavat kohti etelää, metsämiehet ilmaantuvat rantamaille haulikoineen sorsapaistien toivossa, marjastajat jatkavat uurastustaan mustikka- ja puolukkakankailla ja ravustajat ja kalastajat kokevat hämyisinä öinä pyydyksiään.

 

Kainuun syksy

Kun yöt kylmenevät, tuulet kovenevat ja ensimmäiset lehdetkin lentelevät tuulten mukana, silloin syksy kolistelee jo porstuassa. Jonain koleana yönä hyinen hallakin levittäytyy jokiuomia myöten alaville maille ja täysikuu möllöttää pilven takaa.

 

Ruska värjää koivut ja haavat silmiä hivelevin sävyin.

 

Pian seuraavat syysmyrskyt, jotka työntyvät vaaramaille lounaasta tai lännestä ja kuohuttavat järvenselät valkoisiksi. Saattaapa joku myrsky äytyä tuhojakin tekemään kuten Mauri- ja Manta-myrskyt, jotka kaatoivat metsää tuhansia hehtaareja. Mauri-myrsky näytti voimansa 21. ja 22. syyskuuta 1982. Se työntyi Perä­mereltä ja eteni leveänä rintamana kohti koillista viistosti halki Pohjois-Suomen. Myrsky kulki Oulujärven länsi- ja pohjoispuolitse kohti Ylä-Kainuuta ja aiheutti Kainuussa pahimmat tuhot Suomussalmella ja Puolangalla kaatamalla valtavasti metsää ja katkomalla sähkölinjoja. Pahaa tuhoa aiheutti myös Manta-myrsky, joka 26.10.1985 näytti mahtinsa.

 

Mielikki-myrsky riipi Paltaniemen venesataman koivuja 24. syyskuuta 2003.

 

Manta-myrsky työntyi lännestä sisämaahan hieman eteläisempää reittiä kuin Mauri iskien Oulujärven alueella ensin Säräisniemeltä Manamansaloon ja sieltä Ärjäselälle, jonka rantamia se röykkyytti pahemmin kuin yksikään myrsky miesmuistiin. Monet Oulujärven ranta-asukkaat eivät muista nähneensä järven kuohupäitä yhtä hurjina.  Tuulet kellistivät nurin runsaasti saarten ja rantamien  ikipetäjiä. Manta oli meteorologien mukaan hyvin poikkeuksellinen sääilmiö, sillä sen yhteydessä satoi räntää, rakeita, lunta ja paikoin vettä. Sen näyttävyyttä lisäsi vielä harvinainen ukkosilma ja leiskuvat salamat, jotka näillä kulmakunnilla ovat harvinaisia lokakuun loppupuolella. Syyskuussa 2003 Kainuussa riehui puolestaan Mielikki-myrsky, joka katkaisi sähköt liki 5000 taloudelta. Mielikki kellisti petäjiä mm. Vaalassa ja Sotkamossa.

 

Syysmyrsky Ärjänselällä.

 

Vaikka syysmyrskyt eivät riehuisikaan noiden myrskyjen voimalla, sadetta ja tuulta riittää syksyllä. Lokakuun alussa räntää jo vihmoo ja parin viikon kuluttua ensilumikin ilmaantuu maisemaan. Useinkaan se ei säily kovin kauan vaan sulaa, mutta pian tupruttaa jo uutta. Marraskuun alkuun mennessä maa on yleisesti jo valkoinen ja sinnikkäät joutsenetkin suuntaavat nokkansa kohti etelää. Luonto hiljenee. Syksyn vaihtumista talveen kuvaa Ilmari Kianto Punainen viiva -romaanissaan näin:

“Mikä ääretön hiljaisuus vallitsikaan erämaassa! Koko luonto ikään kuin pidätti hengitystään odottaessaan hetkeä, jona taivas suvaitsisi peittää sen alastomana värisevän ruumiin lumen pehmoisiin untuvin. Yöt-päivät oli roudan herra kopristellut maaemon rintoja, tunkeutunut yhä syvemmälle sydämyksiä kohti, jäädyttänyt sykkivät suonet ja sulina läikehtivät nesteet. Kivikoviksi jähmettyneet olivat äsken vielä vetelinä hyllyneet suot sekä rimmet, tuonoin tuulessa karehtivat korpilammet tuijottivat nyt kylmänloistavina kuni käärmeensilmät. Satavuotisten petäjä­vanhusten paljaat käsivarret olivat nekin kangistuneet, ja ainoastaan korkeimpien kuusten naavaiset parrat häilähtelivät ilmavirtojen virissä. Kaikki oli kohvettunutta; sammal ja jäkälä lepäsivät äänettömässä kaihon syleilyssä myöhäsyksyn viimeisenä päivänä.“         

 

Paltasalmen sulapaikka yrittää sinnitellä pakkasten kourissa.

 

Lokakuussa jäätyvät pienet lammet ja marraskuun puoliväliin mennessä jääkannen saavat suurimmat järvenselätkin. Talvi on jälleen koittanut.

                                                                                                         Reijo Heikkinen

27.11.2003


 

 

Pois aurinko painu, lankesi ilta,
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukana korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.”

Eino Leino

Kokoelmasta Painuva päivä 1914